Syy miksi tämän blogin aloitin on varmaan pääasiassa se, että haluan tallentaa onnistumisen hetkiä. Kun aloittaa pienestä ideasta ja toteuttaa sen aivan valmiiksi asti ja ihan itse, on se aivan omanlaisensa tunne. Miksi käsitöiden tekemisestä saa niin paljon iloa olisi mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi. Harmi ettei omassa elämässäni ole yhtään ihmistä, joka jakaisii tämän ilon kanssani. Täytyykin vain pohtia omassa mielessäni.

Yritän tallentaa tänne parhaimpia onnistumisen hetkiä ja töitä, joista on ollut muillekin iloa.

Tämä blogi on minulle itselleni, mutta jos joku tänne joskus eksyy ja saa edes hieman intoa tai inspiraatiota olisi siitä ihanaa kuulla.